*

anttialfthan

Ilmoja haistelemassa – Elan ja Kevari

Hautaamme vanhan Mätipään. http://anttialfthan.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/126723-matipaa-lynx Ehkä pahvilaatikossa. En enää muista, kolmenkymmenen vuoden takaa, mitenkä sille loppujen lopuksi kävi.

 

Joka tapauksessa seuraavaksi talveksi hankin uuden loppuunkäytetyn moottorikelkan. Siinä oli kohtuullisen ehjä tela. Ensi töikseen vanhin poikani lainasi sitä ja ajoi kelkan railoon. En pahastunut, koska poika ei pudonnut railoon, siellä kosken rannalla missä seikkaili. Kelkasta oli perä näkyvissä, ja miesvoimin sen sai Kemijoesta ylös. Muutaman päivän kuivattelun jälkeen moottorikin kävi. Ja poika oli oppinut jotain.

 

Tämä uusi vanha oli Ski-Doo Elan, legendaarinen merkki sekin. http://www.poidyselanpage.50megs.com/images/stephanes72sselan_245x250.jpg

Linkatussa kuvassa on puhdas laite, ja siinä on tuulilasi. Ja toisin käsin, jos ensimmäinen kuva ei aukea. Nuista tosin puuttuu jatkoperä.

http://www.vintagesnowmobiles.50megs.com/1973_SKI_DOO_ELAN_2_SEPT_04_6A_...

Yksi Elanin perusominaisuuksista, keveyden ohella, oli se että se ei kääntynyt. Nyt liioittelen tietysti, kääntyihän se lumessa, kun polki laitetta laidasta kallelleen ja tasapainoili tavalliseen tapaan. Kovalla tiellä ja jäätyneellä jäljellä se ei kääntynyt, paitsi jos asensi ”veitset” sen suksien pohjaan. Tai jos pysähtyi ja kävi kääntämässä kulkuneuvon uuteen suuntaan – mikä aktiviteetti oli sen vehkeen ajoon kuuluvaa rutiinia. Pakkia siinä ei ollut, tulosuuntaan pääsi kun käänsi kulkuneuvoa 180 astetta. Ei sen puoleen vanhassa kelkassa ollut jäljellä jarruakaan. Pysähtyi tuo muutenkin aikanaan.

 

Sinä keväänä olin mielessäni kypsyttelemässä Mosku-aihetta. Tähän liittyen halusin käydä Korvasessa. Ja tuo vanhan Sompion Korvanen on kaukana. Kevättalvella myöhään pakkasin kuitenkin parireet ja tuon Elanin peräkärryyn ja ajoin Vuotsoon. Kypsyttelemään. Pannaanpa linkki: http://www.sodankyla.fi/muut/historia/sompio3.htm

 

Perillä otin kelkan alas ja aukaisin kuomun. Moottori sai siinä sitten valohoitoa kolmisen päivää, kun tällä välin hoitelin sosiaalista puolta, niitä ihmissuhteita kylällä, Liisan baarissa. Välillä kävin majapaikassani ja otin alas reet, sain lainaksi pitkän rekan rekien päälle. Kaikki oli kunnossa, paitsi kelit. Lunta oli, mutta lämpötila pysytteli plussan puolella ja taivas oli pilvessä. Se pistää harkitsemaan Korvasessa käyntiä, varsinkin kun ei tunne reittiä.

 

Siinä harkitessani, Liisan baarissa, juttelin Kevarin kanssa. Kevari laulaa luikautti. Siihen aikaan Kevari oli jo iäkäs mies, nuorempana häntä oli kunnioitettu nimellä Näätä-Paulus, kuulu turkismetsästäjä kun oli. Mutta nyt Kevari, vailla vakituista asuinpaikkaa, siitä tuo sen hetkinen korkonimi.

 

Kevarilla oli jäänyt syystalvella kintaat Lusman Ollille, sinne Korvasen suunnalle. Nehän olisi tarpeen hakea pois. Siitäpä olimme yhtä mieltä.

 

Iltasella Kevari tuli majapaikkaani varusteineen. Toisessa muovipussissa oli sopiva määrä kaljapulloja, toisessa oli kuiva poronkylki, kevät kun oli, ja oli viisi toppaa Aromaa.

 

Aamuneljältä nousin haistelemaan ilmaa: pikkuisen pakkasta, taivas pilvessä. Tankkasin kelkan, laskin sen valohoitokuomun alas, ja nykäisin koneen käymään. Kiinnitin reen.

Kevari oli valmis hetkessä, oli nukkunut palttoo päällä, karvalakki päässä. Kun mainitsin paljaista käsistään, muistutti, että ”nethän jäit sinne Ollille, kinttaat, ekkös sie muista?” No muistin.

 

Lähdettiinpä siis ajamaan. Reittiä itään. Alussa jälki kantoi hyvin, ei ongelmia. Kevari istuskeli reessä, tyytyväisenä hänkin.

Sarvikotamaassa oli viimeinen rakennus, Eräs Timo siinä asui. Nuori mies. Otin reen irti ja sanoin Kevarille käyväni ajamassa jäljen jään yli, Mutenian suuntaan. Varmuuden vuoksi.

 

Hänekseenhän se meni. Kelkka upposi sarviaan myöten lumeen. Kaivoin sivut kokonaan auki ja käänsin kelkan paikallaan, sen 180 astetta. Toistametrisessä lumessa siihen menee enemmän aikaa kuin kovalla tien pohjalla. Sitten ajoin takaisin Sarvikotamaahan.

 

Kevari ja Timo istuivat vierekkäin peskalla ja laulelivat. Välillä tutkivat Timon pyssyjä, tarkistivat piippuja. Puhtaitahan ne kyllä. Ennen aamuyhdeksää tulin siihen tulokseen, että Kevari ei tarvitse kesää vasten kintaita, eikä itselläni ei ole nyt lähtöä Korvaseen. Seuraavan talven keleillä sitten.

Ajelin Vuotsoon, ja vähän nukuttuani tein peräkärrykuorman ja ajelin Rovaniemelle.

 

Että se siitä, sillä kertaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Remote linking forbidden. Jäi Elanin kuva katsomatta. Mutta jo vain oli kova kohtalo sillä miehellä joka kinttaat unehutti niin kauas. Jäivät vielä hakematta, mutta tulipa sitten kumminkin ulkoiltua.

Jotenkin tuntuu, että kelkalla pitäisi aina pystyä ajamaan vähintään neljääkymppiä ettei se jää kiinni? Asioita tuntemattoman pölhö arvio tämä tietysti on.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Pitää ettiä toinen kuva, kiitos Tuure!
Se on tosi että kaasua pitää antaa. Tosin siinä saattaa päätyä huonoon paikkaan. Pajukko on huono.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Kiitos kuvasta! Kovasti kantikkaan näköinen, ei ainakaan voi kutsua mätipääksi :) Muistin juuri, että eräällä sukulaismiehellä oli joku isohko kelkka joka saattoi olla tuota mallia. Hän ajeli sillä niin poltto- kuin harvennushakkuiden puut metsästä pinoon mutta kovin syöpöksi sanoi. Varakanisteri piti metsään mennessä olla joka päivä jos oli pelkkää ajoa.

Matti Jalagin

Minulla oli semmoinen Ockelbon vanha kaljakoppamalli, jonka joutui myös käsin kääntämään, mutta ei kahvoista. Uudella telalla ja hyvin meni umpisessa, jos sai ajaa suoraan.

Uudempien kanssa on ollut pelkkiä ongelmia ja viimeksi ylhällä Utsjoen tunturimaastossa, kun Yamahan lyhyttelaisella lähdin uran ulkopuolelta kaverille näyttämään, miten lumi pöllyää.

Kaaduin n. 120 vauhdista kyydistä, kun meinasin kaatua kelkan kanssa ja otin kuulemma aikamoiset voltit ennen päätymistä istualleen.

Pää ei kääntynyt kuin väkivalloin ja kauhea paukaus kuului kaularangasta, joten kai se rullajakkara oli aika lähellä siinä. Sitä niskan paukkumista kesti vuoden verran, mutta nyt se enää rutisee.

Muuten tuo kelkan kanssa sählääminen lumessa on aivan tappotouhua ihmisen kropalle ja se pitäisi siten kai ainakin kieltää.

Onko Antti joku s-posti, mihin voin kirjoittaa, kun tuli mieleen?

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Nonniin! Iltapäivä meni kylillä.
Katotaanpa vieläkö tämän jutun laitamilta keskustellaan.
Tuossa tuokempana sitten kerron miten skiidu Elan päätti päivänsä.

Ja Kevarilta, Andreas Alarieston kautta:

"Lokan allas se lainehtii,
mutta Kotsamolampi on jäässä.
Vuotson poijat ne tyttäriin käy,
heill'on poronnahkat päässä".

Näissä merkeissä tapasin äijän ensi kerran, Tankavaaran peräti epämuodollisissa vuotis-avajaisjuhlallisuuksissa v. -72.

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset