anttialfthan

Björklund / Ivalojoki

Eräs Puheenvuoron puolella esitetty tarjous - kirjoittamattoman kirjan myymisestä - sai minut jupisemaan itsekseni muutaman päivän ja muistelemaan menneitä. Tässä nyt yritän kertoa lyhyesti (mikä on vaikeaa) näytelmästä mitä kirjoitin ja kauppasin ainakin kymmenen vuotta, ehkä kaksikymmentäkin, ja tuolla se lojuu vieläkin, myymättömänä ja esittämättömänä.

Itse tiesin että "jokin siinä mättää", paitsi sen posketon laajuus, mutta kun sitten oivalsin mikä mättää, en enää ollut niin innostunut että olisin vielä kerran, viidennentoista kerran aukonut, purkanut ja kirjoittanut uusiksi. Se oli jäänyt liian lähelle.

 

Kaikki alkoi siitä kun olin saanut Jukka Kajavalta kelpo selkäsaunan ensimmäisestä näytelmästäni ja ajattelin sitten kirjoittaa toisen. Aiheena oli 1870-luvun kultaryntäyksen menestynein mies ja hänen suhteensa naiseen, kauniiseen laulajatyttöön Lapista. Fiktiota kaikki, ei ole mitään näyttöä siitä että Björklundilla ja Brita-Kaisalla olisi ollut suhde. Minun tarinani ja lähtökohtani mukaan oli.

Saadakseni hieman lihaa luiden päälle kaivoin arkistoista perustietoja.

- Brita-Kaisan sukujuuret (ja samalla tuli enemmän kuin Kuivasalmen kylä selvitettyä)

- Ivalojoen kultaryntäyksen taustat (julmetusti Oulun Wiikko-Sanomia ja viranomaisten kirjeenvaihtoa ynnä kaiken karvaisten sivuhenkilöiden sukuselvitykset, ja ajan kuvaa)

- Frans Josef Björklundin sukujuuret Kuopiosta ja viranomais- ynnä sanomalehtimerkinnät Oulusta

- kaikki Oulussa painetut arkkiviisut vv. 1860-80 ja lisäksi Bellmannin epistolat sekä Heikki Wirtasen sukujuuret (arkkiviisunikkari tämä)

 

Matkustin Ivalojoelle kesäksi ja kaivoin kultaa. Pengoin kaikki henkilöitteni asuinpaikat ja paikat mitä on nimetty heidän mukaansa ja kävelin heidän polkujaan. Ja laskin jokiveneellä koskia. Joskus sauvoin ylös.

Matkustin Brita-Kaisan kotikylään ja tapasin ihastuttavan ikänaisen ja sain nähdä valokuvan Brita Kaisasta. Tyttö oli niin kaunis että henkeä salpasi. Voi hyvin kuvitella miten viisisataa miestä on mennyt sekaisin.

Matkustin Ouluun useankin kerran. Maakunta-arkistoon kaivelemaan, ja kävin teatterissakin.

Matkustin Helsinkiinkin, mutta tarkalleen ottaen se ei johtunut siitä. Riitelin ajatuksissani isoisänisävainajani kanssa Unioninkadulla, mutta sekään ei tarkemmin ajatellen johtunut siitä.

Tankavaaran kultamuseossa käsiini sattui lappu Björklundin kuolemasta. Mies ei koskaan päässyt valtaukselleen neljänneksi kesäksi. Kuoli viinaan ja keuhkotautiin! - Kaivoin Oulun arkistoista paikat missä oli asunut ja missä kuoli. Talon omistajaperheellä oli tytär, Klaudia, jonka istutin mukaan Björklundin sairasvuoteelle ja kuolemaan. Tyttö, ei vielä kokonaan tietoisesti nainen - ja kulta!

Tarina sai aivan uuden ulottuvuuden ja keskeisen henkilön.

 

Sitten minä kirjoitin niitä.

Lähtee äänistä, vedestä. Lähtee siitä kun Björklund alkaa kertoa tarinaansa Klaudialle.

Seikkailee aina välillä kultamailla, Brita-Kaisassa ja kultamieskavereissa, ja palaa taas vinttikamariin missä Björklund tekee kuolemaa. - Kuoli sitten lopuksi.

Materiaalia oli valtavasti. Herkullisia henkilöitä oli paljon. Olin lähtenyt kirjoittamaan spektaakkelia. Tekstini oli hyvää, välillä erittäin hyvää. Kohtauksien sitomiseksi toisiinsa tekstiä piti kirjoittaa lisää. Ja lisää. Ensimmäinen luonnos taisi olla vain 60 liuskaa, sitten 80 ...sitten 120 ja tajusin että tätä on aika lailla.

Kokeilin välillä filmikäsikirjoituksen muotoon. Tuli näytelmä kirjoitettuna kuviksi, 140 liuskaa. Åke Lindman tuskaili tahollaan oman aiheensa kanssa, mutta ei se minua huolettanut. Alun perin Lindman teki dokumenttia, minä tein fiktiota (ja olin hätää kärsimässä ja naimisissa "oikean" materiaalin kanssa).

Totta mooses kauppasin tekstiäni teattereille, mutta ei tärpännyt. Upeaa tekstiä, mutta kun jokin mättää. Kokeilin välillä karsia kovalla kädellä. Tuli karsittu versio missä jokin mättää.

Annoin jutun olla ainakin viisi vuotta. Tai yritin olla hipelöimättä sitä. Tein muita juttuja, TV-filmiä - tai no - kerkesin mennä konkurssiin ja kaikkea. Sitten, jonakin ihmeellisenä selvänä ajattelun hetkenä tajusin.

Olin kirjoittanut kaksi näytelmää sisäkkäin. Kaksi juttua missä päähenkilönä on nainen/tyttö, molemmilla suhde saman miehen kanssa, eli tämän Björklundin, joka sitten kuolee pois, ja naiset jatkavat kumpikin tahollaan elämäänsä (vaikka sitä ei kerrota).

 

Itse asiassa minulla on valmiina ainekset tiiviiseen, aika hurjaan tarinaan tytöstä ja kuolevasta miehestä. Se puoli ei ole edes ongelma.

Mutta alun perin lähdin kirjoittamaan Brita Kaisasta ja Björklundista. Mitä minä sille teen? 80 liuskaa spektaakkelia, hurjia miehiä, kaunis nainen, kipeä rakkaustarina (Björklundilla), paljon lauluja, kiroilua, huonoa elämää ja viinapiruja. - Ehkä pitäisi kirjoittaa miten Brita Kaisa löysi itsensä (B. oli pikkujuttu?) ja muutti Pietariin. Niin kuin oikeasti muuttikin. 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

- Toitko sinä sen mitä minä sinulta pyysin?

- Äiti kävi hakemassa. Ei teidän kyllä pitäisi. Ainakaan enää.

- Nythän minun vasta pitääkin. Minä olen kuolemansairas mies.

- Ei saa siitä puhua! Se ei ole hyväksi.

- Kolme kesää minä kerkesin toimia siellä... Pidä minua kädestä.

- Se on kuuma.

- Kuume. Se vie minut kokonaan.

--------

Tähän tapaan se meni. Muistan repliikit ulkoa, suunnilleen. Paperit ovat jossain hyvässä tallessa. Ehkä parempi niin. Tärkeimmän dialogin kuljetuksen muistaa muutenkin. Ainakin näin tiivistettynä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Harmi, sillä olet tehnyt paljon pohjatyötä näytelmäsi eteen. Pitäisikö sitä hiukan räväköittää, vai latistaa, mitä mieltä olivat???

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Räväkkäähän se kyllä oli. Ei latistaakaan tarvinnut, mutta "jotakin on mikä mättää".
Dramaturgeilla ja ohjaajilla on kyky "ajatella teatteriksi" ja haistaa mahdollinen toimimattomuus, mutta varsinaisten konkreettisten syiden löytäminen ja osoittaminen voi olla vaikeaa kelle tahansa.
Tuossa tekstissä yhtenä ongelmana oli ilman muuta laajuus. Puutteita taas peitti hyvä dialogi ja mielenkiintoinen kielen käyttö. Ja rumiakin nuo puhuivat, nuo henkilöt. Lukuisat miehet ja näytelmän muutamat naiset.
Nyt päärooleja oli itse asiassa kaksi. Etenkin Klaudia muuttui nollasta sataan, mutta kun tarkoitus oli alun perin seurata Brita Kaisan muutosta, lähtöä kotoa ja lopuksi kaiken entisen elämän taakseen jättämistä. Björklund ei ole sillä tavoin päähenkilö vaikka onkin keskeinen, näitten naisten toiminnan kohde.

Nyt siis pitäisi kirjoittaa Klaudia. Tyttö joka itse asiassa viettelee kuolemaa tekevän keuhkotautisen "saadakseen tietää". Tahtoo myös maistaa viinaa, leikkii pirua, matkii Björklundin kavereita. Tytön ikää ei tarkemmin määritellä, mutta nykyisittäin hän olisi alle suojaikärajan, joka tapauksessa.

- Minä tahdon tietää. Miltä se tuntuu.
. Mikä!
- Viinan maku.
- Katkeraa se on ensin, mutta siihen tottuu. Eikä siitä selviä halunsa mukaan.
- Antakaa minulle ryyppy.
- Sokerilla sinä saat sen makeammaksi.
- Hei! Me juomme tämän maljan tulevaisuudelle.
- Minä olen kuolemansairas mies.
- Ei se mitään. Älkäähän itkekö.
- Minulla ei ole enää mitään.
- Olenhan minä täällä. Klaudia-tyttö. Siellä Ivalolla teillä oli naisia.
- Nainen. Brita Kaisa.
-------------

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kieli on arkista kun kyseessä on pohjoinen eikä Italia, siksi sitä ei ehkä haluta kuunnella teattereissa, missä on totuttu liihottamaan ilmassa. Olen huomannut, jos tekee paljon pohjatyötä ja kokoaa juttunsa viimeisen päälle, niin sellainen ei enää kiinnosta ketään. Esityksen tulisi olla rikkonainen, että pikku kajavat pääsisivät siihen iskemään ylhäältä.