anttialfthan

Ikään kuin matkapäiväkirja

  • Passi on aivan uunituore. Kun se entinen olisi käynyt vanhaksi, kesken kaiken.
    Passi on aivan uunituore. Kun se entinen olisi käynyt vanhaksi, kesken kaiken.
  • Pikkuinen kuppila majapaikkamme nurkalla. Kivenheiton päässä on toinen, eri teemalla, samoilla hinnoilla.
    Pikkuinen kuppila majapaikkamme nurkalla. Kivenheiton päässä on toinen, eri teemalla, samoilla hinnoilla.
  • Vanha katselee uutta. Joen varrella on tällä kohti polkuveneitä. Kauempana on sitten oikeaa satamaa ja jopa iäkkäämpi purjealus.
    Vanha katselee uutta. Joen varrella on tällä kohti polkuveneitä. Kauempana on sitten oikeaa satamaa ja jopa iäkkäämpi purjealus.
  • Portti mistä tullaan pois Gdanskin vanhan kaupungin puolesta. Pääsee siitä sillan kautta sisäänkin.
    Portti mistä tullaan pois Gdanskin vanhan kaupungin puolesta. Pääsee siitä sillan kautta sisäänkin.
  • Tämä on minun Krakovani. Näin oli ennen, näin on nyt. Satoi tai paistoi.
    Tämä on minun Krakovani. Näin oli ennen, näin on nyt. Satoi tai paistoi.

 

Olen valmistelemassa matkaa vaimoni kanssa. 

No, sitä yhteistä matkaa on tullut kuljettua jo pitkään, ylämäkiä ja alamäkiä. Joskus jopa tasaista. 

Nyt kuitenkin on suuntana Puola. Ja tietysti kaikkinainen valmistelu, ennakointi ja pakkaaminen kuuluu tähän asiaan, ei suinkaan pelkästään se reissaaminen. 

 

Aloitan siis tästä. Jatkan sitä mukaa kuin tilaisuutta tulee, leipätekstinä ja kommenteissa. Kuviakin varmaan tulee tarjoiltua. 

 

Tänään on 16. päivä lokakuuta Armon Vuonna 2018. Sijainti on toistaiseksi Kelvä, Lieksa, Suomi. Säästän teidät leveys- ja pituusasteilta. Lämpötila kymmenkunta astetta celsiusta. 

Eilen sain autoon asennettavaksi uudet hehkutulpat. Vielä pitäisi vaihtaa ajovalot ja yksi vilkku. Matkasta osa nimittäin taitetaan autolla ajaen. Semmoinen 1200 kilometriä yhteensä. Loput sitten muilla keinoin. 

 

Olen hankkinut junaliput ensi sunnuntaille välille Karjaa-Turku, ja lentoliput välille Turku-Gdansk. On tullut printattua, vaikka puhelinkin toimii, ja tuossa samalla tuli printattua raportti erään aluksen haaksirikosta Porkkalan edustalla syksyllä 1592. Tulosssa Liivinmaalta, menossa Helsinglantiin. Eikä liity mitenkään nyt kyseessä olevaan matkaan. Sen kun vain mainitsen, kiusallani. 

 

Gdanskissa on valmiina ja jo maksettuna majoitus kahdeksi yöksi. Taksikin pitäisi olla lentokentällä vastassa, katsotaan nyt. Tasaraha 100 zlotyä. Käteistä on mukana nyt aluksi viisisataa. Vaihtaa sitten publikaanilta lisää kun tulee tarvetta. 

 

Majapaikkaa vastapäätä on viinakauppa ja kultasepänliike, samoin konditoria. Kadunkulman takana ja päässä on ruokakauppa ja krouvi. Eli eiköhän näillä päästä alkuun. 

 

Mainitaan vielä että valmiina on myös junalippu Krakovaan. Mutta enempää en nyt toistaiseksi mainitse. On tässä näitä jännitysmomentteja. Kertoilen sitten lisää. 

 

-----------------------

18. lokakuuta 2018. Lähtölaskentaa.

 

Pohdinnan alla on seikka paljonko alusvaatteita ja sukkia tarvitsen mukaani toisaalta itse ulkomaanmatkalle, toisaalta matkakokonaisuuteen missä varusteisiin kuuluu muun muassa topattu umpihaalari. Saan päättää vaatteistani melkein aivan itse, vaimoni ei näihin juurikaan puutu. 

 

Kaivan siis kaapista ja levitän sängylle muutamat bokserit, yhdet pitkät kalsarit, pari hihatonta aluspaitaa, pari t-paitaa, pellavasukkia, villasukkia... Ei pidä luulla että kaikki lähtee mukaan. Noukin tästä sitten laukkuun ja ylleni sen tarpeellisen. 

Kauluspaita... yksi sellainen lähtee, samoin vähän parempi liivi. Suorat housut, vakosamettia. Kengät, ne pitää olla tukevat kävellä. 

Takki. Tuulenpitävä vaan ei turhan painava takki. - Kraga? Ei kuulkaa, minä en käytä kravattia tai solmuketta tämmöiseen. Eri juttu jos vaimo käskee, mutta nyt ei käske. Silkkihuivilla sattaisin koreilla mutta jos tytöt vilkuilevat perään ja saan siitä kuulla. Menen matalalla profiililla, niin se on viisainta. 

 

Keskustelen itseni kanssa ja painotan itselleni että nyt kyseessä on kaupunkimatkustus. Ei telttaa, makuupussia, riippumattoa, ei myöskään puukkoa, otsalamppua tai tuluksia kaiken varalle. Kaikki tarpeellinen mahtuu anopilta perimääni vetolaukkuun, rullillaan venkoilevaan, ja sen lisäosaan mistä tulee nesessääri tai kohteessa mitä milloinkin. Pieni laukku. 

 

Tänään käynti kaupunkiostoksilla Lieksassa. Sauna. 

Huomenna lopullinen tavaroiden keräily ja pakkaaminen. 

Ylihuomenna liikkeelle. Aamusta. 

-----------

Hälytys! 

Kauluspaitani ovat kutistuneet kaapissa. Joudun ostamaan kohdemaassa paidan. 

Pannaan muistiin mansetinnapit. Muut vaurauden symbolit kulkekoot vaimoon kytkettyinä. 

Housut todetaan koeponnistetuiksi, ja paremman liivin voi tilanteessa pitää auki. 

 

____________________

20. lokakuuta 2018. Ensimmäinen, tosin alustava matkapäivä.

 

Olemme valmistautumassa starttiin Kelvältä. Matkatavarat on pakattu ja viety autoon. 

Suunnitelmaan kuuluu välilasku Joroisissa. Nyt tässä on ongelmana miten suhteuttaa savolaisuus Puolaan tai puolalaisuuteen. Tiedän että paikassa minne poikkeamme on virkattu traktori. Tarkemmin sanoen värikkäin lapuin lämpimästi peitelty traktori. Samoin virkattu on naisten polkupyörä ja talvea ajatellen potkukelkka. Mutta kuulenko siellä ulkomaan kieltä - se jää nähtäväksi. 

 

Mainittakoon että olen joutunut kauluspaitaan, jos toiseenkin, ja tähän etäisesti liittyen jäävät mansetinnapit kotiin. Mutta silkkiä on mukana!

 

-------

21. lokakuuta 2018. Sateinen Gdansk.

Matka meni. Autolla ajo Suomen laidasta laitaan on mitä on, nyt taas körötelty.

Heräsin sitten syntymäpäivään ja tietoisuuteen päivän aikeista. Eihän se niin tietenkään mennyt.

Rata Turkuun oli ei-käytössä, bussikyyti oli tarjolla. Syvä epäilykseni heräsi, koskien perille pääsyn varmuutta, ja niin hyppäsimme autoon vielä kerran. Moottoritie oli kuuma.

Turun lentokentällä sitten rauhoituin. Piskuinen lentokenttä, marjapuuron värinen lentokone. Se vei meidät Puolaan!

Jonkin verran etukäteen sovittua taksia ei näkynyt. Mutta olihan noita muita. Parikymmentä minuuttia kaupunkiin.

Ja sitten soittelimme ja odottelimme pikku kuppilassa. Kun kyse ei ole hotellimajoituksesta täytyy sopeutua.

Ja sittenpä se kyllä. Asunto kulman takana, vaimo äimän käkenä kun on niin tyylikästä ja viimeisen päälle. Kyllä kyllä.

 

Mutta mutta.

Uudelleen yrittäessämme töpeksin ovella. Näppäilin avainkoodia miten sattuu. Vaimo saneli miten sattuu. Odotin milloin pillit vinkuvat. Mutta sitten pääsimme kuin pääsimmekin sisään. Tosin ajoin hissillä väärään kerrokseen, kahdesti, ja rapistelin avaimia väärissä ovissa kahdesti. Kyllä olisi hävettänyt. 

Jonkin verran häpeissäni mutta jo rohkaistuneena asetuin nukkumaan. 

 

------

22. lokakuuta.  Sateinen Gdansk.

 

Asuinpaikkamme ja siihen vertaillen kiertoseikkailu sateisessa vanhassa kaupungissa herätteli ajatuksia.

Tukikohtamme, Chielmna 72 on kokonaan yhtenäisesti rakennettu ja laadukkaasti suunniteltu suuri kortteli. Asuntomme on upea, moderni, yksityiskohtia myöten tyylikäs sisustusarkkitehdin ilo. Liikkeet kulman takana ruokkivat ja miksei viihdyttävätkin asukkaita. Hinnoissa eivät kilpaile. 

Sitten kun tallustelimme vanhan kaupungin suuntaan, jouduimme kiertämään suuren rakennustyömaan. Jotain taloa purettiin, mutta ennen kaikkea näytti siltä että sodassa vahingoittuneita vanhoja, vielä pystyssä seisovia seiniä oltaisiin leipomassa tuoreempaan kuoreen, epäilemättä uudistaen. 

Ja, Chielmnalta vanhaan kaupunkiin naputeltiin reittiä minkä ymmärrän tulevaksi kävelykaduksi. Liiketaloja matkan varrelle, nyt oli vasta perustusten raudoituksia sojottamassa kohti taivasta. 

Satoja miehiä töissä.

 

---------------

23. lokakuuta. Matkapäivä.

 

Gdanskista lähtiessä jäi mieleen loistokontoinen moottoritie etelään, toisaalta puuroinen liikenne keskikaupungilla. Taksi vei asemalle, kuten maailmalla vie. Ekotaksi.

Luotijuna vei Varsovan kautta Krakovaan. Olisi vienyt luodinnopeasti, mutta radat eivät ole huippukunnossa paitsi muutamalla osuudella. 

 

Krakova.

Olen seikkaillut entisessä elämässäni parikin kertaa Krakovan asemalla ja tiesin kyllä tunnelin, mutta parkkitasosta kadun yläpuolella en tiennyt, ja toimin siten harhaanjohtajana.

Taksi ajoi varsin lyhyttä matkaa linnuntietä mitaten asemalta suurelle torille puolisen tuntia, ainakin. Ihmiset tulivat töistä, liikenne mateli, torille piti ajaa se kiertäen. Ja sitten ulkona satoi. Saimme torin laidan toimistossa majoitusohjeet ja avaimet, vaimo maksoi tällä kertaa lystin, ja taapersimme kastuneina majapaikkaan.

70 porrasaskelmaa, tuli myöhemmin laskettua. Onneksi ei sen korkeampi talo.

 

------

24. lokakuuta. Syömisiä ja juomisia.

Jo illallaa aloitimme syöpöttelyn.

Täällä kutsuvat piiraiksi, mutta paremmin ymmärsimme pelmeneiksi. Isohkoiksi. Täytteet suuresti vaihtelevat.

Pienen pienessä paikassa, tuoleja ja lautasia siirrellen. Totesin itseni ainoaksi urospuoliseksi, mutta ei se haitannut. Tusinan verran niitä taikinakuoreen keitettyjä luomuksia. Jopa siitä nälkä pakeni. Kaupasta ostimme vodkapullon ja askin kanapeekeksejä.

Olimme opiskelleet paikallista kahvia, ja tilauksemme olikin aina se sama. Minulle musta, vaimolle valkea. Leivostorttuja tuli herkuteltua siinä samalla. Tarjoilijat olivat ketteriä ja viehkoja, yksi vain oli hymytön, ehkä nuoruuttaan.

-------

25. lokakuuta. Juhlavampi päivä.

Oikeastaan koko sateinen päivä oli valmistautumista iltaan. Krakovan filharmoniatalolla esitettiin Mozartin Requiem. Ei sen vähempää.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (21 kommenttia)

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Taustatiedoksi kerrottakoon että olen käynyt Puolassa ja Gdanskissa ensimmäisen kerran syksyllä 1973, silloin valtion vieraana. Ja kymmenisen vuotts sitten seikkailin Puolassa myös. Kieltä olen oppinut vain "dziekuje bardzo". Se on hankala kieli ulkomaalaiselle.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Torkahdin tovin ja se virkisti muistiani. Ei puolan sanavarastoni suhteen, mutta ihmissuhteiden. No, sukulaisuuksienkin suhteen, tosin etäisehkösti.

Tuolloin vuonna 1973 tutustuin muutamaan puolalaiseen kollegaani, varmaan kaivellessamme yhdessä lössiä. Eräs näistä silloin nuorista maistereista oli vastavuoroisesti vierailulla Suomessa, Lapissa tarkemmin määriteltynä, ja sen kenttätutkimusryhmän vieraana mitä minulla oli epämääräinen kunnia herätellä aamulla töihin. Rovaniemellä, Vuotsossa, Lokan kylän koilispuolella Kokkotunturissa. Sinne Kokkotunturin erotusaidan porokämppiin tuli mukaan kaverin vaimokin.

Satuimme puhumaan menneistäkin, nuotiotulen ääressä, ja ilmeni että tämä kaveri oli ruhtinaallista sukua: Dowgiallo. Näitä menee suora isä-poika linja aina keskiajan Liettuaan, Euroopan viimeiseen pakanavaltakuntaan.

Emme ole pitäneet muutamaan vuosikymmeneen yhteyttä. Nyt tuli mieleeni tarkistaa se sukulaisuus. Olen kuudennentoista polven serkku hänen lastenlastensa kanssa. Muistakaamme Viipurin vanhoja porvareita!
Tämän kunniaksi nautin kupillisen kahvia.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Dziekuje!

Muistini perukoilta löytyi muutama sana lisää. Silloin 70-luvulla piti selviytyä: chleb, masło, mleko. Eli leipää, voita ja maitoa sain ruokakaupasta jo tuolloin. Vuosikymmeniä myöhemmin oli mielessä myös piwo i zupa - kaljaa ja soppaa.

Mutta tulee mieleeni muutakin sanavarastoa, tarina siitä kun sain lapun mistä luntata vaikeita sanoja.

Kypsyttelen tovin.

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

Puolalaisten slaavilaisuus tulee esiin todella suuressa määrässä samanlaisia sanoja kuin venäjässä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Puola tuntui entisistä itäblokin maista kaikkein vapaimmalta aikoinaan. Ero naapurimaihin joka suunnalle oli huikea. Varsinainen elintaso teollisessa mielessä ei ollut aivan yhtä korkealla tasolla kuin "DDR":ssä tai Tsekkoslovakiassa, mutta pikkubisnestä tehtiin kadulla surutta ja nuoret naiset päivystivät bemareissan istuen hotellien edessä asiakkaitaan kyttäillen.

Mielipiteenvapaus arjessa oli käytännössä rajoittamaton. Kaikkein härskimmät kommunismia mollaavat vitsit olen kuullut Puolassa neuvostomiehityksen aikana. Se kansa ei oikein osaansa koskaan taipunut. Maanviljelykin oli miltei kokonaan talonpoikien itsensä omaa elinkeinoa. Kolhooseja ei käsittääkseni ollut juuri lainkaan ja matkustaminen oli melko vapaata muihin itäblokin maihin verrattuna.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Juha kirjoitti: "Kaikkein härskimmät kommunismia mollaavat vitsit olen kuullut Puolassa neuvostomiehityksen aikana".

Niin minäkin; tässä eräs niistä, jonka otsikko on "Lenin Puolassa":

Jo pitkään oli Kremlissä kiinnitetty huomiota siihen, ettei Puolassa ollut vielä vastaavaa patsasta kuin muissa itäblokin maissa: "Lenin Unkarissa", "Lenin DDR:ssa", "Lenin Bulgariassa" jne. Pitkän jankutuksen jälkeen puolalaiset suostuivat pyyntöön ja kun Varsovan patsas oli valmis neuvostotroikka (Brezu, Podgornyi ja Kosygin) matkustivat Puolan pääkaupunkiin paljastamisjuhlaa varten.

Kun Brezhnev veti suuren kankaan pois, syntyy piinallinen hiljaisuus. Siellähän makasi nainen selällään ja viriili mies oli selvästi valmiina yhteiseen ilonpitoon....

Brezhnev toipui järkytyksestään ja kyseli: "Kuka tuo nainen on?". "Noh, sehän on Krupskaja (Leninin vaimo)", Edward Gierek totesi kuivasti. "Entäs tuo mies. Kuka hän on?". "Noh, sehän on ruhtinas Orlov", tuli vastauksena.

"Mutta missä Lenin sitten on?".

"Ai Leninkö? Lenin on Puolassa, tietysti!"

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

#6. Herttaisella 1970-luvulla kerrottiin tarinaa kolmesta kaverista samassa sellissä Varsovassa. Keskustelivat tuomioistaan. Kaveri 1: Sain kolme vuotta, kun huusin "Eläköön Gomulka". Kaveri 2: Sain kuusi vuotta, kun huusin "Alas Gomulka". Kaveri 3: Sain yhdeksän vuotta. Olen Gomulka.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Mikä se Puolan valtaa pitävä puolue olikaan nimeltään? Ei ainakaan mikään nimeltään kommunistinen. Olisiko ollut Pientalonpoikien puolue. Ja niitä pikkutilojahan Puolassa riitti. Ja paavi taisi olla isompi kiho kuin Venäjän suuret puoluepamput.
Mutta Varsovan liittoonhan tuo kuului. Ei jäänyt vaihtoehtoja.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Puolalaisilla on huono maine. Ennen Brexitiä "puolalainen putkimies" oli jonkinlainen symboli EU:n aikaansaamalle haittamaahanmuutolle UK:ssa. Yhdysvalloissa kun vietin vuodet 1984-1985, puolalaiset olivat jonkinlaista alempaa kastia, vain vähän mustien ja latinojen "yläpuolella" ja puolalaisuus merkitsi jotain huonompaa. Vähän kuten virolaiset meille ainakin aikoinaan, ja suomalaiset ruotsalaisille aikoinaan.

"Miksi puolaisilla on niin komeat nenät?"
"Koska ne on käsinkaivettu."

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Syistä, joita on vähän vaikea kokonaan ymmärtää, Krakova ja Varsova ovat olleet eurooppalaisen jazzin pääkaupunkeja aina.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Vielä 30-luvulla Euroopassa oli kaksi kaupunkia, joissa suomalaiset laulajat kävivät levyttämässä laulujaan: Berliini ja Varsova. Esimerkiksi Georg Malmstenin nikkelimarkat, heilit karjalasta j.n.e. ovat nimenomaan Varsovassa levytettyjä.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Samassa korttelissa ja kadunnumerossa missä suunnitelman mukaan majailemme Krakovassa on "Chicago Jazz Club". Keskiviikon ohjelmassa

8:00ip Piano Day : Szymon Wojnarowicz (Free)

Niin että katsotaan nyt. Tässä heidän nettisivultaan vähän pikkuisen
http://www.chicago-jazz.pl/galeria/

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Niin.
Tämä juontaa aikaan jolloin pääsin eläkeläiseksi - asuimme silloin Rovaniemellä - ja siitä riemusta kävin hankkimassa itselleni kolmen viikon interrail-passin. Tällä vuosituhannella. Tarkasta vuosiluvusta viis! Mutta keväällä.

Olin rantautunut kaupunkiin Świnoujście (joudun aina tarkistamaan miten se kirjoitetaan) ja kuinka ollakkaan istahdin junan lähtöä odotellessani sataman ja aseman kulmilla yrittelevän kantajan kanssa samaan pöytään. Tarkkaan ottaen kantaja ei kantanut vaan kuljetti pakaaseja maitokärryllä, mutta nyt sitten joi olutta. Ja minäkin vähän join, vaikka oli vasta aamu.

Siinä hurskaasti niitä näitä keskustellessamme, monikielisesti, selvisi ensin kantajalle ja sitten minulle tieto siitä että juna ei juuri sinä aamuna lähdekään tästä vaikeanimisestä kaupungista. Sattui olemaan Puolan kansallispäivä.
Oli kuitenkin tulossa minibussi hakemaan väkeä Szczeciniin. Ja sieltä lähtee junat. Siihen minibussiin sitten ahtauduin, pari olutta juoneena, huonovointisena ja paineistettuna. Jotenkin, joskin vähissä hengin selvisin tai minut jätettiin sopivalle asemalle. Szczecin Jotakin. Joka tapauksessa juna oli siitä kautta tulossa. Ja vielä aamupäivän puolella kiipesin junaan, löysin tyhjän vaununosaston ja torkahdin.

Raotin silmiäni kun tyttönen tuli joltain Szczecinin isommalta asemalta kyytiin ja osastoon, istahti vastapäätä. Torkahti hänkin kun konduktööri oli käynyt.

Sitten tyttönen avasi keskustelun. Hän oli 13-vuotias Justyna, halusi harjoitella englantia. Harjoitusta se hänen taitonsa sietikin. Minäkin virkosin vähitellen. Oli selvää - ainakin nuorelle opettajalleni - että tarvitsin opastusta puolan kielen alkeissa.
Justyna piirteli sanoja ja fraaseja vihkostaan repäisemälleen paperille, mitä tarpeellista mieleensä tuli, ja selitti mitä nämä merkitsevät. Matka oli pitkä, miltei läpi koko Puolan, joten oli siinä koulutuksessa taukojakin.
Vaihdoimme sitten sähköpostiosoitteita. Justyna jäi Wolbromiin, kotikaupunkiinsa. Sisko asuu kuulemma Berliinissä.

En nyt ryhdy tässä toistelemaan tuota parlööriä. Kurkistin lappustani silloin tällöin sitten seikkaillessani. Muutama vuosi myöhemmin Justynalta tuli terveisiä, jollain konstin, en muista miten. Oli lähdössä käymään siellä Berliinissä. Englannin taitonsa ei ollut edelleenkään huippua. Sosiaalisilla taidoillaan se tyttö pärjäsi, takuulla.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Antti, kun olet purjehtijoita, niin tässä matkakertomus Puolan (ja entisen DDR:n) Pommerista. Upea suistoalue, johon kuuluu myös mainitsemasi Swinoujscie:

http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/57100-pommern

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

Stalin tuumasi aikoinaan maasta, että sosialismi istuu Puolaan kuin satula lehmän selkään.
Piti varmaan paikkansa.
Tuntematta Puolaa sen kummemmin on syntynyt yleiskäsitys taiteellisuudesta, uskonnollisuudesta ja individualismista.
Yleiskäsityksen takana todellisuus on yleensä laajempi ja kirjavampi.

Jäänyt mieleen huvittava episodi, jossa olin läsnä, kun kirveellä veistetty juuriltaan puolalainen äijänkörmy esittäytyi venäläiselle toimitusjohtajalle; "päivää, olen Marian."
Johtaja ällistyi ja kysyi; "MIKÄ?" Kuuli kai Maria?

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

"Silkkihuivilla sattaisin koreilla mutta jos tytöt vilkuilevat perään ja saan siitä kuulla. Menen matalalla profiililla, niin se on viisainta."

Vaimo on miehen paras turva!

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Olen aikaisemmin havainnut palvelualoilla toimivat nuoret puolalaisnaiset sillä lailla kukkean puoleensavetäviksi, silmälle miellyttäviksi. Tämän havaitsee sisimmästään esimerkiksi keväisellä terassilla istuessa.

Nyt syksyisestä säästä en niinkään tiedä. Ehkä voisi tuota tutkia sisätiloissa. Iltaisin minulle on määrätty aikaiset sisääntuloajat.

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

Josssain määrin tunnen Puolaa ja puolalaisia 60-80-luvuilla kun siellä moottoripyörällä ajelin milloin missäkin ja tutustuin maahan ja ihmisiin.
Kelvän saartakin tunnen melko hyvinkin; tosin viimeksi siellä olin kun ajoimme, olikohan se jossain 90-luvun loppupuolella; Nurmeksesta lähtevän n sadan kilometrin koiravaljakkokilpailun ja silloinkin yövyin Kelvässä. Kaunis saari.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Lisätään kommenttien puolelle tilanne.
Siirtymä Kelvä - Karjaa onnistui.
Joroisilla kuului ulkomaan kieltä, vaan ei puolaa.
Kokemuksesta tiedän että Karjaalla mennään kahdella kielellä.
Tämän päivän kokemukseni ovat vielä odottamassa.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Teknisten ongelmien syystä leipätekstini raahaa jäljessä, samoin kuin kuvat. Pyydän kärsivällisyyttä. Sormenikin ovat hieman kömpelöt näillä näppäimillä ja keleillä.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset